torstai 7. marraskuuta 2013

Sillanrakentajat - Jan Guillou

Jos muistan oikein, ostin tämän kirjan uravalintaani sivuavan nimen vuoksi. Kirjailija Jan Guillou tunnetaan kenties parhaiten temppeliritari Arnista kertovista kirjoistaan.

Sillanrakentajat aloittaa Suuri vuosisata -sarjan, joka kertoo kolmesta orvosta norjalaisveljeksistä 1900-luvun alkupuolen melskeissä. Veljekset saavat insinöörikoulutuksen (tuohon aikaan sillä oli vielä jotain merkitystäkin) Dresdenissä ja lähtevät kukin omille teilleen. Sverre häipyy Englantiin, Oscar Afrikan pimeyteen ja Lauritz palaa kylmään ja karuun kotimaahansa turskan, vuorien, lumen ja villapaitojen keskelle. Luonto on julma, mutta ei vedä vertoja ihmiselle.

Kirja keskittyy Norjan ja Afrikan tapahtumiin, joista Oscarin radanrakennusprojekti Saksan hallinnoimassa Kongossa on mielestäni ehdottomasti mielenkiintoisempi. Lisäksi on varsin piristävää lukea historiallista romaania, jossa saksalaiset ovat kerrankin niitä mukavia tapauksia.

Vaikkei historia itsessään kiinnostaisi, Sillanrakentajia lukiessa voi jopa vahingossa oppia jotakin. Ennen kaikkea kyseessä on mainio tarina rakkaudesta, sodasta ja rakentamisesta.



Nimensä mukainen.
4/5 Hyvä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti